1. Ohjaajan ohjeet
- Ole ajoissa paikalla ja vaadi sitä myös uimareilta
- Tutustu hallin ensiaputarvikkeisiin ja niiden käyttöön
- Aina apuope tai vastuuope altaassa – älä jätä uimareita yksin
- Käytä puhelinta vain, jos välttämättä tarvitset sitä harjoitukseen liittyen. Pidä se kuitenkin altailla mukana hälyttämistä varten.
- Kehitä itseäsi
- Ohjaa uimarin iän ja taitotason mukaisesti ja ota huomioon uimareiden palaute
- Muista vastuusi ja reipas asenne!
- Lisää leikkejä myös leikkipankissa
- Ilmoita uimareiden lopetuksista tai uusista jäsenistä
2. Harjoituksen peruskaava
- Alkuverryttely
- Tekniikka
- Vesipelit
- Vesileikit
- Hengenpelastus
- Muut
3. Alkuverryttely
Alkuverryttely ryhmillä on yleensä 100-200m riippuen ryhmän tasosta. Alkuverryttelyyn voi lisätä potkuja, sprinttejä ja scullauksia. Alkuverryttelyyn voi myös osaksi tehdä kuivalla: lyhyet venyttelyt ja avaukset, kuntopiiri. Lisäksi alkuverryttelyyn voi sisällyttää vesileikin.
4. Tekniikka
Tekniikkaosio on hyvä ottaa harjoituksen alkupuolelle, jolloin uimareilla on helpompi keskittyä. Anna lyhyitä jämäkkiä ohjeita ja hyödynnä omaa esimerkkiä. Käy osa-alue kerrallaan ja muista toistaa sama harjoitus useaan kertaan.
4.1 Vapaauinti
POTKU
- Tavoite: suora ja voimakas potku ilman koukkupolvia. Hyvä perus potku. Harjoittelu (esim):
- Apuvälineet harjoittelussa: lauta, räpylät
VARTALON ASENTO
- Tavoite: Rullaava, luonnollinen ja eteenpäinvievä vartalonasento. Hyvä kierto.
- Harjoittelu (esim) : Kädet kylkien vierellä ja pelkän kierron harjoittelu. Olkapään tulee pintaan mutta uinti kulkee eteenpäin. Vartalo ei kippaa sivuille.
- Apuvälineet harjoittelussa: räpylät
KÄSIVETO
- Tavoite: Voimakas käsiveto, jossa vetomatka on mahdollisimman eteenpäin vievä. Veto suoraan kohti takaseinää niin, että kyynärpää pysyy ylhäällä ja sormet osoittavat kohti pohjaa.
- Harjoittelu (esim) : Havainnollistaminen, että pitää kiskoa jotain edestä,scullaus vedon alkuosalla ja oma tai muiden esimerkki.
- Apuvälineet harjoittelussa: lättärit, pullari
4.2 Selkäuinti
POTKU
- Suora ja voimakas potku ilman koukkupolvia. Hyvä perus potku.
- Harjoittelu (esim): potkut niin, että lauta on polvien päällä. Auttaa koukkupolveen, sillä uimari tunteen, kun polvi kopsahtaa lautaan.
VARTALON ASENTO
- Tavoite: Rullaava, luonnollinen ja eteenpäinvievä vartalonasento. Hyvä kierto.
- Harjoittelu (esim) : Kädet kylkien vierellä ja pelkän kierron harjoittelu. Olkapään tulee pintaan mutta uinti kulkee eteenpäin. Vartalo ei kippaa sivuille.
- Apuvälineet harjoittelussa: räpylät
KÄSIVETO
- Tavoite: Voimakas käsiveto, jossa vetomatka on mahdollisimman eteenpäin vievä. Veto suoraan kohti takaseinää niin, että kyynärpää pysyy ylhäällä ja sormet osoittavat sivulle.
- Apuvälineet harjoittelussa: lättärit, pullari
4.3 Rintauinti
POTKU
- Tavoite: Voimakas ja piiskamainen potku. Ei liian leveä tai kapea. Polvet suuntautuvat hieman sisäänpäin ja nilkka ojentuu vasta jalkojen ollessa suoraa takana.
- Harjoittelu (esim): Jos potku on liian leveä → pullarin kanssa
- Tangolla niin, että uimaope ohjaa jalkoja ja kuivalla maalla niin, että näet mahdollisesti peilistä/ikkunasta.
- Apuvälineet: pullari, lauta, kuminauha
KÄSIVETO
Tavoite: Lyhyt, mutta voimakas veto. Kyynärpää ylhäällä ja sormet lähtevät osoittamaan kohti pohjaa. Veto loppuu olkapäiden kohdalle ja kädet palautuvat nopeasti vartalonasento takaisin eteen.
Harjoittelu (esim) : köydellä niin, että kumarrut veden pinnan tasolle ja teet vetoa olkapäiden kohdalle, jossa köysi stoppaa vedon ja hahmottaa veden pituuteen, että ei mene läpivedoksi.
POTKU
Tavoite: Piiskamainen potku, joka vie eteenpäin. Jalkaterät osoittavat sivulle ja potku suuntautuu taakse.
Harjoittelu: Reunalla ja tangolla. Pullarilla voi harjoitella, jos potku on liian leveä. Jos potkut tulevat mahan alle voi kädet viedä kylkien vierelle ja yrittää osua varpailla sormiin.
5. Vesipelit
5.1 Norsupallo
- Joukkueet : 2
- Välineet: Jumppapallo
- Säännöt: Maalina toimii seinän rajattu alue, jonne pallo tulee kuljettaa. Palloa kuljetetaan työntämällä ei heittämällä.
5.2 Raketti
- Joukkueet: 2
- Välineet: Raketti, portit
- Säännöt: Rakettia syötetään veden alla. Raketin kanssa ei saa liikkua. Raketti yritetään saada menemään vastustajan porttien välistä.
5.3 Vesipallo
- Joukkueet: 2
- Välineet: Vesipallo
- Säännöt: Joukkueet yrittävät saada pallon vastustajan seinään. Seinänä voi toimia koko seinä, osa seinää tai muutoin rajattu alue. Myös merkki ilman seinää voi olla maali. Maali tehdään, kun pelaaja saa syötön niin lähellä seinää, että yltää liikkumatta eteenpäin koskettamaan pallolla seinään tai rajaa. Pallon kanssa ei saa liikkua. Ja palloa ei saa repiä kädestä
5.4 Vesikoripallo
- Joukkueet: 2
- Välineet: Pallo, lötköpötkökorit tai vesipallokorit
- Säännöt: Pelaaja yrittää saada pallon koriin. Pallon kanssa ei saa liikkua eikä koria liikuttaa. Sopii syvään ja matalaan.
- Vaihda pallo hymynaamaan tai frisbeeseen. Peli muuttuu kivasti! 😉
6. Vesileikit
6.1 Renkaanryöstö
Joukkueet: 2-4
Välineet: Renkaat/aarteet, pesät
Säännöt: Pelissä yritetään hakea itselle omaan pesään mahdollisimman monta rengasta. Renkaat voivat olla tietyssä paikassa esim. keskiympyrässä tai ympäriinsä alueella. Aarteita voi myös hakea kaverin pesästä. Peliä on helppo muunnella (mistä aarteita saa hakea ja mikä on etäisyys ja suunta.)
6.2 Ampumauinti
Joukkueet: 2-4
Välineet: lötköpötkömaalit, palloja
Säännöt: Joukkueen pelaajat lähtevät matkaan viestin tavoin. Sovitussa kohdassa uimari saa pallon ja yrittää osua lötköpötkömaalii. Jos osuu → saa heti palat, jos ei → pitää palauttaa pallo maalien luokse.
6.3 Palloiluharjoitus verkolla
Joukkueet: 2 jonoa molemmille puolille lippusiimaa. Tarkoituksena heittää pallo verkon toisella puolella olevalle ja uida sen jälkeen toiselle puolelle lippusiimaa vastakkaisen jonon perälle. Pallon vastaanottoja heittää ja toimii samalla tavalla. Peli kiertää ja harjoitellaan heittoa ja kiinniootamista.
7. Muut pelit ja leikit
7.1 Kivi-paperi-sakset
Otetaan parit. Siirrytään keskiviivalle vastakkain. 👎 -Merkki, että pari tietää, että nyt sukelletaan. Kivi-paperi-sakset veden alla ja voittaja lähtee karkuun ja häviäjä ottaa kiinni. Voi olla myös räpylöillä.
7.2 Jänis
Kaikki laittaa silmät kiinni. Ohjaaja koskettaa jotain uimaria päähän ja hänestä tulee jänis. Koko porukka lähtee uimaan vierekkäin hitaasti. Jossain vaihees jänis ottaa sportin ja uimarit koittaa ottaa jäniksen kiinni.
7.3 Taitto kaadon harjoittelu
7.4 Pötkö pohjaan
7.5 Räpylöiden laitto vedessä
7.6 Pallo kokoajan pohjassa
Jonkun joukkueen jäsenistä täytyy aina osua palloon. Uppopallo on koko ajan pohjassa. Uimarit käyvät vuorotellen haukkaamassa happea ja yksi kuljettaa palloa pohjassa eteenpäin.
7.7 Altaaseen nouseminen
8. Hengenpelastus
8.1 H-RAP
- H hälytä
- R rauhoita
- A apuväline
- P pelasta
8.2 Hälyttäminen
Huuda apua, hae apua valvomosta tai läheltä tai soita hätänumeroon.
Hätänumeroon soittaminen
- Soita hätäilmoitus numeroon 112, et tarvitse suuntanumeroa
- Kerro, mitä on tapahtunut: onnettomuus vai sairaskohtaus
- Tapahtumapaikka, tarkka osoite ja opastus sinne
- Kerro, montako potilasta on
- Kerro, onko ihmisiä hengenvaarassa
- Kuuntele ohjeita, vastaa kysymyksiin ja sulje puhelin vasta saatuasi luvan
- Rauhallinen ja selkeä hätäilmoitus takaa nopean lisäavun!
Lähde: http://www.ensiapuopas.com/hatailmoitus.html
8.3 Apuvälineet
Etsi jotain, mikä kelluttaa. Pötköt, laudat, ämpärit, naru, uimarengas, pelastusrengas, pelastuspatukka yms
8.4 Pelastaminen
Pötköllä pelastaminen: Pelastushyppy veteen, pää pinnalla uinti uhrin luo, apuväline edellä, jotta uhri ei hukuta pelastajaa. Vedä uhri reunalle/rantaan.
Tajuttoman pelastaminen: Pelastushyppy veteen, pää pinnalla uinti uhrin luo, käännä uhri ja pidä huolta, että pää pysyy koko matkan pinnalla. Vedä uhri reunalle/rantaan nappausotteessa, leuan alta tai ponnarista.
Uhrin pelastaminen, jolla epäillään selkärankavammaa: Ota käsistä kyynerpäiden kohdalta kiinni ja vie kädet pään ja niskan tueksi. Käännä uhri niin, että käytät hyväksi veden nostetta ja tuet päätä uhrin käsillä koko ajan. Käytä nostaessa rankalautaa.
Reunalle nosto: Ota uhria tiukasti käsistä ja dippaa kaksi kertaa veteen ja nosta reunalle veden nostetta hyödyntäen. Ole itse altaassa ja tuo uhri reunan suuntaisesti. Vie kädet uhrin ali ja ota kiinni kaiteesta. Kieräytä uhri reunalle.
Kanisterin ja pelastusrenkaan heitto
9. Ensiapu
9.1 Tajuttoman ensiapu
Selvitä ensin potilaan ensiavun tarve:
- Koeta herättää elottomalta näyttävä puhuttelemalla ja ravistelemalla häntä
Jos potilas ei herää:
- Kutsu apua tai soita hätäilmoitus numeroon 112
- Noudata puhelimessa saamiasi ohjeita
Tarkista hengittääkö potilas:
- Avaa hengitystiet kohottamalla potilaan leukaa ylös ja painamalla päätä taaksepäin
- Katso, liikkuuko potilaan rintakehä
- Tunnustele ja kuuntele ilman virtausta suusta ja sieraimista
Jos potilas hengittää, käännä tajuton kylkiasentoon hengityksen turvaamiseksi
- Nosta potilaan toinen käsi yläviistoon kämmen ylöspäin ja aseta toinen käsi rinnan päälle
- Nosta potilaan takimmainen polvi koukkuun
- Tartu potilasta hartiasta ja koukussa olevasta polvesta ja käännä hänet kyljelleen itseäsi päin
- Aseta käsi posken alle kämmenselkä ylöspäin
- Jätä päällimmäinen jalka suoraan kulmaan
- Varmista hengityksen aukipysyminen taivuttamalla päätä taaksepäin
- Tarkkaile hengitystä ja mahdollista heräämistä avun saapumiseen asti
Lähde ja kuvia: http://www.ensiapuopas.com/tajuttoman_ensiapu.html
10. Elvytys
10.1 Selvitä elvytystarve
Koeta herättää elottomalta näyttävä puhuttelemalla ja ravistelemalla häntä
10.2 Jos potilas ei herää:
- Kutsu apua tai soita hätäilmoitus numeroon 112
- Noudata puhelimessa saamiasi ohjeita
10.3 Tarkista hengittääkö potilas
- Avaa hengitystiet kohottamalla potilaan leukaa
- ylös ja taivuttamalla päätä taaksepäin
- Katso, liikkuuko potilaan rintakehä
- Tunnustele ja kuuntele ilman virtausta
- suusta ja sieraimista
- Jos potilas hengittää, käännä hänet kylkiasentoon
- hengityksen turvaamiseksi ja tarkkaile hengitystä.
10.4 Jos potilas ei hengitä
Aloita paineluelvytys:
HUOM! Jos kyseessä on lapsi, aloita 5 puhalluksella.
- Aseta toisen kämmenen tyvi rintalastan keskelle ja toinen käsi kädenselän päälle
- Paina 30 kertaa käsivarret suorina noin 100 painelua minuutissa niin, että rintakehä painuu 4-5 cm
Aloita puhalluselvytys:
- Kohota leuka ylös, taivuta pää taakse sekä sulje sieraimet peukalolla ja etusormella
- Paina huulesi potilaan suulle ja puhalla kaksi rauhallista puhallusta keuhkoihin ja seuraa
- samalla rintakehän liikkumista
- Kahden onnistuneen puhalluksen jälkeen mikäli henkilö ei herää eikä hengitä normaalisti:
- Jatka painelu- ja puhalluselvytystä rytmillä 30 painallusta – 2 puhallusta kunnes apua tulee tai et itse enää jaksa
- Älä keskeytä elvytystä, ellei potilas osoita virkoamisen merkkejä