Santasport 6.1.2026
Paikalla: Apuohjaajien perehdytyksessä Bigga, Helmi, Nella ja Sofia. Yhteiskokouksessa Anna-Tuulia, Bigga, Helmi, Nella ja Venla Karoliina (etäyhteydellä).
Kuvat: Venla Karoliina
1. Uimaopettajien vastuut
Apuopettaja
- On pääopettajan tukena kuljetuksissa, suihkutiloissa ja altaassa.
- Osallistuu aktiivisesti harjoituskertaan motivoidakseen lapsia yrittämään. Erityishuomiona ujot ja arat lapset.
- Kertoo pääopettajalle, mikäli harjoituskerralla sattui jotain positiivista/negatiivista.
- Tule ajoissa paikalle, että pystyt olemaan pääopettajan apuna uintikerran valmisteluissa, kuten tavaroiden keräämisessä altaan reunalle.
Yleisesti
- Jos olet estynyt saapumaan harjoituskertaan, ilmoita siitä hyvissä ajoin taaperovastaavalle tuuraajien hankkimisen vuoksi
- Jos olet tuuraamassa jotain toista ryhmää, ja tuurausryhmän lopetus ja tulevan ryhmän aloitus menee päällekkäin, ilmoitus siitä taaperovastaavalle ja oman ryhmän opeille.
- Opettele lasten nimet, sillä ohjeistusten kohdistaminen on helpompaa
- Paljon kehuja lapsille, jotta luottamus vedessä liikkumiseen kasvaisi
- Yksin ei tarvitse olla, kysy!
2. Uintikerran rutiinit
Taaperoissa on kolme uutta apuopettajaa, jonka vuoksi kävimme läpi taaperotoiminnan rutiinit harjoituskerran aikana.
- Pääopettaja kertoo apuopettajille harjoituskerran kulusta.
- Ennen harjoituskertaa varmistus yhdessä, että kaikki tarvittavat lelut ovat altaan vieressä.
- Taulun täyttäminen harjoituskerran kulusta (pääsääntöisesti pääopettaja huolehtii).
- Kaksi koria uimavaatteille ja pyyhkeille.
- Lapset laittavat sauna-alustan yhteen laatikkoon ja toiseen uimalasit ja -puku.
- Lapset haetaan aulasta 10 min ennen allasvuoron alkua.
- Suihkussa käydään ilman uimapukua.
- Suihkutilasta lähdetään jonossa kävelemään hitaasti uima-allasta kohti.
- Mikäli ollaan aikaisessa, lapset istuvat uima-altaan reunalla odottaen allasvuoroa. Sillä välin lasten kanssa voi keskustella päivän teemasta ja taulusta, jossa näkyy päivän kulku.
- Uimaopettaja antaa luvan, koska altaaseen saa mennä portaita pitkin.
- Altaasta lähtiessä lapset järjestetään altaan ulkopuolelle jonoon ennen kuin lähdetään kävelemään suihkutilaa kohti. Tärkeää on muistaa altaasta poistuessa, että ainakin yksi uimaopettaja on heti altaan ulkopuolella huolehtimassa lasten järjestäytymisestä ja ketään
lasta ei jätetä yksinään altaaseen. - Suihkutilassa käydään suihkussa ilman uimapukua ja halukkaat voivat käydä saunassa.
- Saunassa on tapana keskustella, mikä oli kivointa uimakoulukerralla (apuopettaja). Sillä välin pääopettaja voi täyttää leimatodistukseen palautteet.
- Lapset palautetaan henkilökohtaisesti huoltajalle.
- Lapset pääsevät valitsemaan leiman leimatodistukseen.
3. Toimintataulukko
Taulukkoon kirjoitetaan tussilla uimakoulukerran kulku, jossa näkyy päivän teema, leikin nimi, mahdollisesti piirretty kuva ja tavoite. Jokaiselle ryhmälle on oma taulukko, mitä voi käyttää. Taulukoita säilytetään Vesihiidessä taaperoiden lokerossa.
Taulukon käyttö on hyvä ajatellen omaa ohjausta, sillä harjoituksen ajan pystyy sieltä tarkistamaan harjoituksen kulun ja tavoitteen harjoitukselle. Taulukko auttaa lasten kanssa keskustellessa ja kysellessä harjoituksen teemasta esimerkiksi kun odotetaan pääsyä altaaseen.
Toimintataulukon sisältö laitetaan huoltajien whatsapp ryhmään (pääopettaja hoitaa), jonka johdosta sitä ei tarvitse ottaa nimenhuutoon mukaan.
4. Kausitodistus
Kausitodistuksen tarkoitus ja käyttö:
- Palaute: Toimii palautteena pitkäkestoisessa taaperouinnissa ennen varsinaista uimakoulupolkua. Tekee tavoitteet näkyviksi.
- Osallistaminen: Lapsi saa personoida todistuksen valitsemalla siihen kuvan.
- Opettajan työväline: Auttaa huomaamaan arkojenkin lasten pienet edistysaskeleet (esim. veteen tulo, sukeltaminen) ja helpottaa palautteenantoa.
- Ryhmäsiirrot: Tukee päätöstä siirtää lapsi seuraavalle tasolle (myös alle 5-vuotiaat).
- Käytäntö: Pääopettaja säilyttää todistukset kauden ajan, ja ne jaetaan lapsille kauden lopussa.
5. Pienten lasten erityishuomiot
Pienten lasten ohjaamisessa on erilaisia erityishuomioita, jotka on hyvä tietää. Kokouksessa tuli puheeksi myös lasten kasvuun ja kehitykseen sekä ohjaamiseen liittyvät kirjallisuudet, joihin voi halutessaan tutustua.
- Rutiinit luovat turvallisuuden tunnetta.
- Huolehditaan lasten tavaroista.
- Pukemisessa pitää olla apuna.
- Nopeita liikkeissään, koko ajan pitää olla lapsiluku selvillä.
- Voivat kokeilla rajoja, jolloin tulee kertoa selkeästi, miten ei saa tehdä ja, miten saa tehdä.
- Esimerkin näyttäminen on hyvä.
- Sosiaaliset taidot puutteelliset, joka näkyy siinä, että leikkivät enimmäkseen yksinään ja lelujen jakaminen voi olla haasteellista.
- Lyhyitä ja selkeitä ohjeita.
- Jos sanot “Älä juokse”, lapsi kuulee “juokse”. Eli sano ennemmin “Kävele”.
Kirjallisuutta
- Hyytiäinen, H. 2025. Lapsen kehitys : opas vanhemmille ja kasvattajille
- Hämäläinen, K. 2024. Lasten valmennus ja ohjaus
- Sipi, I. 2024. Vauva oppii liikkumaan : opas vauvan sensomotorisesta kehityksestä
- Karjalainen, M. 2020. Kasvatus- ja ohjausalan käsikirja
6. Neuvot uusille apuopettajille
Taaperoiden ohjaaminen vaatii sekä aitoa läsnäoloa että jatkuvaa valppautta. Tässä tärkeimmät muistisäännöt:
Turvallisuus ja valvonta
- Sijainti ja näköyhteys: Sijoitu suihkutiloissa ja altaalla aina niin, että näet mahdollisimman suuren alueen. Jos näkökenttä on rajattu, pään tulee ”pyöriä kuin pöllöllä” – meidän on tiedettävä koko ajan, missä lapset ovat ja mitä he tekevät.
- Yhteistyö: Kommunikoi jatkuvasti muiden ohjaajien kanssa. Huolehdimme yhdessä siitä, etteivät lapset lähde harhailemaan omille teilleen.
- Tavarat: Pidämme huolta lasten tavaroista ja varmistamme, että tiedämme niiden sijainnin, kun palaamme altaalta suihkuihin.
Pukeminen ja itsenäistyminen
- Apu pukemisessa: Pienet lapset tarvitsevat apua uimapuvun pukemisessa. Kysy lapselta rohkeasti ja ystävällisesti: ”Saako uimaope auttaa?”
- Riippumattomuus: Pyrimme siihen, että ohjaajat pukevat lapset. Tämä tukee lapsen itsenäistymistä ja vähentää riippuvuutta huoltajan läsnäolosta. Jos lapsi kuitenkin haluaa ehdottomasti oman vanhemman pukevan, joustamme tästä.
Lapsen kohtaaminen
- Lapsen tasolle: Asetu aina fyysisesti lapsen tasolle (esim. kyykkyyn) jutellessasi. Tämä tekee sinusta helpommin lähestyttävän ja turvallisen ohjaajan.
- Jännityksen lievittäminen: Ujojen lasten kanssa on tärkeää osoittaa aitoa kiinnostusta. Kysy kuulumisia tai juttele päivän uintiteemasta.
- Itkeskelyt: Jos ero huoltajasta itkettää, tehokkain keino on harhautus. Kiinnitä lapsen huomio rauhallisesti johonkin muuhun asiaan, pois eron hetkestä.
7. Ryhmien esittely ja tavoitteet
Käsittelimme jokaisen taaperoryhmän ajankohdan sekä uimaopettajat. Kevään 2026 tilanne: vanhoja jäseniä 19 ja uusia 18. Tällä hetkellä 14 lasta on siirtymässä syksyllä Meritähtiin iän vuoksi.
Helposti saavutettavat tavoitteet ovat vedessä liikkuminen, kastautuminen suihkulähteen alla tai kastelukannun alla ja veden puhaltaminen.
Hieman haasteellisempia tavoitteita ovat kasvojen käyttäminen allasvedessä, patjalla makoileminen vatsallaan ja ponnistaminen seinästä liukuen vedenpintaa pitkin.
Vaikeimmat tavoitteet ovat patjalla tai lötköpötköllä makoilu selällään, sukeltaminen, seinästä ponnistaminen liukuen veden alla sekä sukeltaminen potkien.